perjantai 18. maaliskuuta 2016

Pajapäivä - ryhmäläiset työpajoilla

Maanantai oli pajapäivä, eli kiertelimme eri pajoilla Etapissa tutustuen toimintaan. Pajoja on mm. leirivälinepaja, siivouspaja, autopaja, puupaja, mediapaja jne. Tässä muutamia ryhmäläistemme kokemuksia eri pajoilta:

”Maanantaina puupajalla ihmisliha itki. Näin omin silmin kuinka kalusteita entisöitiin, mutta en päässyt tekemään juuri mitään. Tylsyydessäni sieluuni paloi jälki kiinnostuksen kiikareista. Maanantai teki sen jälleen” - Roope

”Päivä meni nopeasti, pääsin suunnittelemaan luontopajalogoa Mediapajalla. Aluksi luin englanninkieliseltä sivustolta vinkkejä hyvän logon tekemiseen. Halusin tuoda logoon luontohenkisyyttä, piirsin siilin ja lehtiä ja yläpuolelle tekstin luontopolku.” - Johanna


”Kirjoitettiin blogia ja hölmöiltiin, sekä otettiin kuvia mm. viimeviikon metsäreissun tuomisista, jotka ovat alkaneet kukkia :)” - Maria

Maanantai meni kokonaisuudessa pajahommissa.

Tiistai - Leirin suunnittelua

Tiistaina suunnittelimme kuinka valmistautua viikon päästä tulevaan leiriin. Suunnittelussa mukana oli leirivälinepajalta yksi vahvistus, joka tulee kanssamme leirille, jee! Tervetuloa :) Aamulla kävimme läpi myös jokaisen omia henkilökohtaisia tavoittetita sekä toiveita ja odotuksia leiriin liittyen. Niitä kirjattiin ylös.


Suunnitelmat ja ajatukset selkiytivät joutuisasti ja loppupäiväksi siirryimme ulos leikkimään. Leikkiminen on kivaa.


Keskiviikko -Taideterapiaa ja tulta

Keskiviikkona aloitimme päivän tutustumalla märkää märällä maalaustekniikkaan.
Opettelimme työstämään paperin valmiiksi maalausta varten. Tähän tarvitsimme paksun paperin, maalausalustan, vettä kupissa ja pienen sienen. Sitten alkoi paperin kastelemisrituaali, jonka aikana paperia kasteltiiin uudestaan ja uudestaan molemmilta puolilta kunnes se oli aivan märkä ja liimautui alustaan ilman kuprulle jääviä kuplia. Sitten pensseli käteen ja maalaamaan...




Kuuntelimme pianomusiikkia maalaamisen aikana ja keskityimme töihimme aivan hiljaa.
Näytti siltä kuin värit ja pensselit olisivat vieneet maalaajat mukanaan, papereille alkoi muodostua upeita taideteoksia kuin itsestään.

Lopuksi jakauduimme kolmen ryhmiin ja jokainen maalasi yhdelle paperille sanoman omasta työstään ja asetimme ne toisen ryhmän arvuuteltaviksi.

Toisen ryhmän työ kuvasti pitsaa, mutta arvuuttelimme sen kuvastavan jotakin iloista ja myönteistä.

Jokaisella pajalaisella oli omanlaisensa kokemus maalausharjoituksesta.
  • Joku toivoi enemmän aikaa ja enemmän paperia. Ensimmäisen maalauksen jälkeen olisi heti voinut maalata toisen...
  • Jonkun mielestä värien leviäminen ”pilasi” työn ja kuvan merkitys muuttui...
  • Jonkun kokemus oli, että maalatessa kaikki muu unohtui, menneisyys ja tuleva. Oli mahdollista olla läsnä tässä hetkessä...
  • Jonkun mielestä tuntui hankalalta maalata yhdessä muiden kanssa ja märälle paperille, jolloin värit eivät ”totelleet”...
Märkää märälle maalatessa värit tosiaankin elävät omaa elämäänsä, eikä niitä voi hallita. Värien sekoittumista ja leviämistä voi tarkkailla ikään kuin ulkopuolisena. Mitään taitoja upeiden taideteosten tekemiseen ei tarvita, vaan märkä paperi ja värit hoitelevat homman taitelijan puolesta. Kaikista maalauksista tuli todella upeita.

Omista tunnelmistaan ja ajatuksistaan maalauksen aikana sai kertoa muille ryhmäläisille, tai olla kertomatta. Värit ja muodot puhuvat puolestaan. Päiväkirjat olivat koko ajan käsillä siltä varalta, että maalaamisen aikana tulisi oivalluksia, tunteita, ajatuksia tai jotain muuta, joka olisi hyvä muistaa myös jälkeenpäin.

Iltapäivällä kävimme tutustumassa Tampereen palolaitokseen ja pääsimme tekemään alkusammutusharjoituksia.



Vaikuttaa siltä, että palomiehen työ on todella haastavaa: pitää olla todella vahva, nopea ja omata hyvän stressinsietokyvyn sekä olla aina valmis menemään lyhyellä varoitusajalla erilaisiin pelastustehtäviin.

Olimme vaikuttuneita siitä, että sen päivän aamun hälytyksestä oli kulunut vain 25 sekuntia kun kalusto oli jo matkalla.

Tutustuimme paikalla hälytysajoneuvoihin ja pääsimme kokeilemaan palavan kattilan sammuttamista sammutuspeitteellä sekä jauhesammuttimella, jossa oli vettä. Sammutus onnistui kaikilta hyvin ja työ oli innostavaa.





































Lopuksi pääsimme vielä koulutustilaan kuuntelemaan asiaa avotulesta taajama-alueella ja sen ulkopuolella. Muistelimme myös jokamiehenoikeuksia.


Torstai - uusia mahdollisuuksia

Aamupäivä olikin ihan blogin kirjoitukseen siunattua aikaa. Jossain välissä näitäkin höpinöitä pitää keretä suoltamaan. Myöhemmin iltapäivällä kävimme Sampolassa koulutuscafessa. Paikalla oli TAKK, Tredu, Ahlman, TE-Toimisto, Korkeakoulujen edustajia, Valkeakosken opisto. Koulutusaloja ja esittelijöitä siis riitti. Siellä oli myös ilmaista kahvia ja pullaa, nam. Eipä siinä paljon muuta sitten.



Sepolla on muuten nykyään uudet kuteet, äijällä alkaa olla tyyliä. Löhöäminen on nykyään hitusen mukavampaa uudessa pussissa.

Perjantai - Makuupussissa

Pienellä porukalla heti aamupalan jälkeen valitsimme fiiliskierroksella kukkakortit, kerroimme kuulumisia ja luimme korttien taakse kirjoitetut viestit meille. 

"Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen" oli hyvä alku perjantaipäivälle.

Sitten teimme valmisteluja ensi viikon leiriä varten, esimerkiksi varusteiden testaamista (kuten kuvasta näkyy). Tuonne olisi varmasti voinut jäädä pidemmäksikin aikaa...


Myös tämä tämän viikon blogikirjoitus viimeisteltiin yhteisvoimin julkaisukuntoon ja haalittiin eri kameroilla ja puhelimilla otettuja kuvia yhteen kansioon, josta ne helposti löytyisi. Osa niistä valikoitui tähän blogipostaukseen kaikille iloksi.   

Hoivasimme tietenkin Seppoa hellästi koko päivän ajan ja näin siinä sitten kävi:


Hän nukahti tyytyväisenä omaan pussukkaansa. 


Hyvä viikko takana, edessä ihana viikonloppu ja ensi viikolla sitten koko viikko leiritunnelmissa!


























































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti