maanantai 14. maaliskuuta 2016

 Ensimmäinen viikko kevään luontopolulla alkoi tutustumalla toisiimme erilaisten yhteisten tehtävien ja luonnossa liikkumisen kautta.


 Maanantaina 

Aloitimme aamun kertomalla jotakin itsestämme ja käymällä aamun fiiliksiä läpi, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan taloon ja muihin etapin pajoihin.

Tässä kuva puupajalta.




Talokierroksen jälkeen kokoonnuimme auditorioon miettimään mitä toiveita, odotuksia ja pelkoja pajalaisilla oli alkaneen Luontopolun suhteen.

 Kuvassa: Niina,Johanna ja Milja
Tämän jälkeen siirryimme etapin viereiselle metsä alueelle, jossa meille annettiin tehtäväksi solmia kaksi narua yhteen, niin että jokainen otti narusta kiinni ja käsiä ei saanut enään irroittaa narusta.

 
Kuvassa: Roope,Maiju,Milja,Eeva,Maria,Danila ja Niina
 
Kuvassa: keskeneräinen luomus

Meille annettiin myös toinen tehtävä, jossa ideana oli saada ryhmä mahdollisimma pienelle alueelle, niin että mitattaessa ryhmän jalkojen ympärysmitta olisi mahdollisimman pieni.

 Kuvassa: koko ryhmä.

Päivän päätteeksi  pelasimme luontopolun säännöillä tuunattua frisbee peliä, jonka jälkee käytiin päivän fiilikset läpi.

Kuvassa: The frisbee ja fiilis kortit
Päivä meni nopeasti ja yhteishenki kasvoi...
 Ymmärsimme kuinka tärkeää on toimia yhtenä ryhmänä!


Tiistaina:

Seppo

Olipa kerran kananmuna. Eräänä päivänä muna nimettiin Sepoksi. Tästä hetkestä lähtien kyseinen muna muutti ryhmäläisten elämän fokuksen Sepon selviytymisen ympärille.









Seppo saatiin turvallisesti kuljetettua kotiin, mutta Sepon tarina ei ole vielä ohi.  

Syntyi maskotti, jonka seikkailuista tulemme kuulemaan myös jatkossa. Tähän mennessä Seppo on ottanut melko chillisti kupissaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti