maanantai 11. huhtikuuta 2016

Maanantaina 4.4.

Päivä alkoi ensiapukoulutuksella ja sitä jatkui koko päivän. Opimme mm. elvyttämisestä, hätänumeroon soittamisesta, deffan käytöstä, eri sairaskohtauksista yms.. Elvyttäminen olikin yllättävän rankkaa puuhaa ihan jo noin nuken kanssa harjoitellessa. Pulssi nousi ja käteenkin saattoi sattua. Päivä meni muutoin melko joutuisasti ja pääsimme lähtemään hiukan etuajassa kotiin. Vielä toinen päivä EA-koulutusta 18. päivä ja saamme EA-1 kortit :)

Tiistaina 5.4.

Aamupalan jälkeen siirryimme neuvotteluhuoneeseen ja kävimme Maijun johdatuksella ensin rentoutus ja mielikuvaharjoituksen, minkä jälkeen maalasimme mielikuvaharjoitteen inspiroimana. Tarkoituksena oli maalata puu, jonka jokainen omanlaisenaan näki mielessään rentoutuksen aikana. Maalauksista tuli hyvinkin erilaisia, mutta kaikilla ilmeisesti oli ihan kivaa.

Iltapäivän käytimme tuleviin puutarhaprojekteihin tutustumalla. Katselimme erään päiväkodin pihan karttaa ja kävimme läpi mitä pihalla on ja millaisia töitä olisi suunnitteilla tehdä. Toinen projekti mihin jo alustavasti tutustuimme oli peltoalue Hervannan valtaväylän vierestä, joka on tarkoitus istuttaa täyteen kukkasia. Kävimme siis läpi eri kasvivaihtoehtoja pellolle ja hiukan päiväkodin pihan kalusteita yms.. Sittenpä päivä alkoikin olemaan pulkassa.

Keskiviikkona 6.4.

Retkipäivä, jei! Olimme koko päivän Kirskaanniemessä, teimme tortilloja ja saimme valokuvaajan ottamaan meistä semmoisia kuvia kuin itse halusimme. Valokuvaus sujui pitkin päivää yksi tyyppi kerrallaan ja sadekuuroista huolimatta kaikki taisivat olla tyytyväisiä lopputulokseen.


Päivän aikana myös teimme "puumeditaatiota". Otimme muistiinpanovälineet mukaan ja lähdimme kukin intuition saattelemana etsimään metsästä puuta, jonka luokse istahtaa hetkeksi. Pyrkimyksenä oli hengitellä puun kanssa ja tuntea yhteys siihen. Harjoituksen jälkeen jaoimme ajatuksia mitä koko kokemus oli kellekkin antanut. Kaikille taisi jäädä tästä suhteellisen positiivinen ja rauhoittunut mieli.


Leikittiin myös sokkoleikkiä. Ideana oli että porukka jaettiin pareihin, joista toinen oli "sokea", eli kulki silmät kiinni ja toisen tehtävänä oli johdatella maastossa kaveri turvallisesti tiettyä reittiä. Reitti ei toki ollut erityisen vaikea, mutta silti piti osata varoa kantoja, kiviä, juuria ja risuja. Hyvin meni, ei kuoltu.

Torstaina 7.4.

Aamusta istutimme multaan eri siemeniä jotka jätimme itämään tänne Etapille. Tarkoituksena on poimia niistä vahvimpia yksilöitä ja istuttaa niitä sitten tuleviin puutarhaprojekteihin. Sotkuista hommaa mutta ihan kivaa.


Poikkeuksellisen aikaisen lounaan jälkeen siirryimme päiväkodin pihalle pihahommiin. Oli haravointia, rikkaruohonkitkemistä, aidan korjaamista ynnä muuta. Satoi vettä ja allekirjoittaneella ainakaan, ei ollut ihan kivaa. Muista en tiedä. Päästiin kyllä aikaisin pois, mutta sinne olisi vielä tarkoitus palata hommiin ja työtä on ilmeisesti vielä aika paljon...

Perjantaina 8.4.

Aamupäivän uhrasimme näiden löpinöiden kirjoittamiselle. Tehtiin hommaa pareittain ja tekstiä syntyi jouhevasti. Myöhemmin menimme keilaamaan, se olikin ihan hauskaa puuhaa. Kukaan porukasta ei ollut keilannut kovinkaan paljoa, joten jokaisella tuntui olevan hakemista tekniikan kanssa. Homma alkoi sujua kuitenkin hitaasti. Mukavaa oli ja onnistumisen tunteilta ei voitu välttyä :) Päästiin myös hitusen aikaisemmin lähtemään viikonlopun viettoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti